Jumppalauantai

 

JoVoLi järjestää jumppalauantaina yhtenäiskoulun liikuntasalissa vauvoille, taaperoille ja lapsille kokeiluna uudet tunnit. Aikuisten tunti on perinteisellä Jovoli-mixin paikalla, mutta tällä erää tunnilla yhdistellään erilaisia tansseja.

Jumppalauantain ensimmäinen tunti, vauvasirkus kehittää vauvan ja vanhemman koordinaatiota, kehonhallintaa sekä tietysti yhteistä vuorovaikutusta. Kaikki vauvasirkuksen harjoitukset ovat yhteisiä lapselle ja vanhemmalle; myös aikuinen saa tunneilla kevyttä liikuntaa. Vauvasirkus on ennen kaikkea hauskaa yhdessä tekemistä ja temppuilua. Vauvasirkuksessa vauva saa kokemuksia erilaisten liikkeiden ja temppujen vaikutuksista omaan kehoon. Yhteinen liikkuminen vahvistaa vauvan kehontietoisuutta ja antaa vanhemmalle uutta varmuutta sekä monipuolisuutta vauvan käsittelyyn. Vauvasirkuksen ohjaa Marianne Kosonen. Taaperojumppa on 1-3 -vuotiaan lapsen ja aikuisen iloinen liikunta hetki. Aikuisen rooli on näyttää mallia, tukea ja kannustaa lasta. Jumpassa puretaan energiaa, liikutaan lasten musiikin ja lorujen tahdissa. Päälle taaperojumppaan kannattaa laittaa rennot vaatteet. Liikkua voi jumppatossuilla tai paljain jaloin. Mukaan voi ottaa myös juomapullon. Taaperojumpalla ohjaajana toimii Satu Saari. Taaperojumpan jälkeen on 7-10 -vuotiaille suunnattu vauhdikas ja rento tanssitunti. Lasten Hip Hop -tunnilla tärkeää on erityisesti musiikin kuuntelu, rytmiikka sekä hyvä fiilis ja ilmaisu. Viimeisellä tunnilla, Jovoli-mixillä on aikuisten Happy Hour. Tunnilla yhdistellään eri tyylejä hiphopin, jazzin ja nykytanssin pohjalta. Lasten tanssilla ja Happy Hour -tunnilla suunnan ja vauhdin näyttää Soile Niinikoski.

Johannalle Joutsan vuoden liikuntateko 2016 -palkinto

 

Joutsan Voimistelu ja Liikunta ryn puheenjohtaja Johanna Heino on saanut perjantaina Joutsan vuoden liikuntateko 2016 -palkinnon Jyväskylässä, Keski-Suomen urheilugaalassa. Johanna on jo vuosia toiminut JoVoLin johtokunnassa ja liikuntaryhmien ohjaajana. Johanna toimii lisäksi mm. Flanelsin Rouvasählyn ohjaajana sekä tanssittaa pieniä tanhuajia Joutsan Nuorisoseuran riveissä. Palkinnon hakijoina olivat Flanels, JoVoLi ja Joutsan Nuorisoseura.

Paljon onnea ansaitusta tunnustuksesta Johannalle!

 

Keppijumppaa maanatain jumpalla

 

Syysloman loppu häämöttää ja jumpat starttaavat jälleen! Maanantain jumpalla on luvassa keppijumppaa 24.10., 31.10. sekä 7.11. Liikuntahallilta löytyy keppejä, mutta voit ottaa oman mukaan mikäli sinulta sellainen löytyy! Tervetuloa jumpalle!