JoVoLi | Joutsan voimistelu ja liikunta

 

Joutsan Voimistelu ja Liikunta ry perustettiin 10.2.1945 nimellä Joutsan Naisvoimistelijat. Alusta alkaen seuran toiminta oli keskittynyt harraste- ja kuntoliikuntaan kaikissa ikäryhmissä. Hiljalleen toiminta laajeni, eikä nimi enää kuvannut sitä, mitä yhdistyksen toimesta todellisuudessa tapahtui. Tämän takia vuonna 1996 yhdistyksen nimi vakiintui nimellä JoVoLi, Joutsan Voimistelu ja Liikunta ry.

JoVoLi toteuttaa raikkaita ideoita laadusta ja perinteistä tinkimättä. Liikuntaryhmät ovat vakiinnuttaneet oman paikkansa seuran ohjelmatarjonnassa. Kuitenkin seura haistelee jatkuvasti liikunta-alan uusia tuulia ja pyrkii tuomaan näitä esille erilaisin kokeiluin. Tarkoituksena on vuosittain pyrkiä tuomaan uudistuksia liikuntaryhmien tarjontaan.

Tämän lisäksi seura on mukana elävöittämässä Joutsan tapahtumatarjontaa. Luisteludisco, Säästöpankkijuoksu ja Jumppamaraton ovat vuosittaisia tapahtumia, jotka tuovat oman mausteensa Joutsan liikuntatapahtumien kirjoon. JoVoLin toimesta järjestettiin myös musiikkitapahtuma liikuntahallilla vuonna 2009, jossa pääesiintyjänä ihastutti Idols-tähti Anna Abreu.

Tutustu JoVoLin tarjotaan ja ihastu!


JoVoLi ry on Suomen Voimisteluliitto SVOLin jäsenseura sekä Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu PHLU:n jäsen.Tule mukaan liikkumaan ja monipuolisille tunneille. Löydät varmasti itsellesi sopivan oheisesta ohjelmasta. Tiedusteluihin vastaamme mielellämme. Myös uudet ideat ja palautteet ovat tervetulleita.

PRIIMA

Voimisteluliiton valtakunnallinen PRIIMA-laatuseuratyöryhmä on myöntänyt Jovolille PRIIMA – aikuisliikunnan sertifikaatin.

PRIIMA-toimintaa kehitetään seurojen tueksi osana Voimisteluliiton harraste-, kunto- ja terveysliikuntatoimintaa.